VAPPUPUHE 2001
Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajan Lasse Miettisen vappupuhe Taidemuseonmäellä 30.4.2001 klo 17.55
JUHLAVÄKI – YLIOPPILAAT!
Vappujuhlinnan alkaessa yksi työntäyteinen lukuvuosi kallistuu kohti loppuaan. Sitä ennen voi kuitenkin pohtia, onko meillä mahdollisuus opiskella ensi syksynäkin.
Rahat loppuvat pienissä aineissa kesken vuoden. Virkoja ei voida täyttää. Kielikursseille joutuu jonottamaan makuupussissa läpi yön. Luentosalit ratkeavat massaluentojen määrästä. Ja yhä opiskelijamäärät kasvavat, koska yliopistojen on pakko ottaa lisää opiskelijoita saadakseen lisää rahaa.
Viestejä yliopiston hätätilasta on yritetty lähettää yli vuoden ajan. Sanoma ei ole näköjään mennyt perille.
Yliopistojen hätä unohtui yhtä nopeasti kuin keskimääräinen uutinen. Valtakuntaan mahtuu vain yksi keskusteluaihe kerrallaan. Nyt puhutaan helikoptereista. Helikoptereista - vaikka mikään ei yliopistojen kohdalla ole liikahtanutkaan. Luvatusta kehittämislaista ei ole tulossa käytännön parannusta yliopistojen tilanteeseen. Miljoonat menevät kasvavien kustannusten peittämiseen. Mutta puhutaanko siitä? Ei puhuta! Tilanne ei ole parantunut mihinkään. Se on vain lakannut olemasta uutinen. Viisitoista ylioppilaskuntaa teki asiasta yhdessä äänekkään lausunnon keväällä. En ole nähnyt yhdenkään lehden tarttuvan siihen.
Viime vuonna mentiin kaduille. Mitä tänä vuonna on tehtävä, ennen kuin eduskunnassa havahdutaan? Pitääkö opiskelijoiden mennä lakkoon, ennen kuin meitä kuunnellaan?
Me emme voi opiskella, jos yliopistoille ei anneta mahdollisuuksia kouluttaa meitä.
Mikä meni vikaan? Missä kohtaa unohdettiin yliopiston perustehtävä?
Missä kohtaa yhteiskunta sokaistui kännyköistä niin paljon, että vajosi kuvittelemaan tieteen arvon olevan mitattavissa sillä, miten paljon taloudellista voittoa se tuottaa? Että vain se merkitsee jotakin, mikä pönkittää BKT:n kasvua?
Tieteellinen koulutus – meidän koulutuksemme – esitetään toistuvasti välineenä, ei itsessään arvokkaana. Raha menee sinne, mikä tuottaa rahaa. Muutamille seksikkäille aloille, joista saatava hyöty on ulosmitattavissa pörssikursseina. Tuloksena on koulutusalojen välinen epätasa-arvo, uusjako voittajiin ja häviäjiin. Kaikki mitataan sillä, miten paljon se kasvattaa kiihkomarkkinauskovaisten pyhää lehmää, kansallista kilpailukykyä.
Yksi sana on unohtunut markkinoille itsensä uhranneelta ajaltamme: sivistys. Yliopistokoulutuksen varsinainen päämäärä. Sellaisen pääoman kasvattaminen, joka ei alistu talouden mittareille, joka ylittää ne.
Yliopistoista on tehty tuotantolaitoksia - ja meistä niiden tuotteita. Ikään kuin määrä voisi koskaan korvata laatua! Ikään kuin tieteellinen koulutus - kyky ajatella - olisi puristettavissa numeroiksi ja tilastoiksi!
Me emme ole olemassa bruttokansantuotetta varten. Me tuotamme yhteiskunnalle jotakin paljon arvokkaampaa kuin markkina-arvoa. Me tuotamme sille tulevaisuuden. Me tuotamme sille ihmisiä, jotka pystyvät näyttämään yhteiskunnalle suuntaa, millä kaikilla eri aloilla sen sitten tekevätkään. Ja siihen tarvitaan sivistystä.
Juhlaväki – ylioppilaat!
Me olemme tämän maan tulevaisuus. Pian nähdään, ollaanko täällä valmiita panostamaan siihen, muuallakin kuin puheissa.
Sitä ennen, juuri nyt, on kuitenkin juhlan aika.
YLIOPPILAAT – LAKKI PÄÄHÄN!